Näytetään tekstit, joissa on tunniste sotaväki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sotaväki. Näytä kaikki tekstit

20. XII -25.

Sain tiistaina Hugolta kirjeen. Miten hämmästyin. Olen niin onnellinen. Tulin hiljattain tuntemaan erään hauskan pojan joka palvee sotapalvelustaan sisseissä. Olen ollut hänen kanssa muutaman kerran hänellä on minun luokkamerkkini ja hän ei anna pois sitä.

Noinviikko sitten nähin hänet viimeiseksi. Hän on niin söötti ja nuori vielä. Han kysste mig så att det brände riktigt. Så han är söt.

Tiistai 24. XI -25

Olen taas niin onnellinen. Mitään erityistä ei kuitenkaan ole tapahtunut. Nähin Hellemaan täällä. Aune oli tavannut hänet ja hän oli sanonut että olisi tahtonut tavata minua sanoen Aulikselta terveisiä. Aulis niin minun - rakkauteni hän oli kerran. Sain tänään Huugoltakin kirjeen, kutsun heidän iltamaansa Haminaan. Oi jos pääsisin sinne. Mutta ei sillä pääsen ripille sunnuntaina en voi siis. Jos pääsisin joululomalla, miten onnellinen olisin. Toivon, ihanaa on tanssia elää ehkä se toteutuukin. 



Maanantai 2.11. -25

Huugo nyt olet poissa. Lähdit siis tänä aamuna 5 junassa. Nyt vasta oikein huomaan ja tunnen miten rakkaaksi olet käynyt minulle. Sanoit eilen että varmasti minun tulee ikävä sinua ja vuodatan kyyneliä hänen takiaan. Ja niin kävi, tässä nyt kaipaan sinua oi miten suuresti rakastan sinua. Meitin piti tavata vielä illalla mutta en nähnyt sinua enään. Miksi en saanut suudella sinua hyvästiksi? Miten kohtalo saattoi olla niin kova.

Olit koko viikon kotona H:forsissa. Kysyit oliko minun ikävä sinua silläaikaa. Miten voin vastata sinulle niin, ettei ollut, en ymmärrä vaikka joka hetki ikävöin sinua. En olisi uskonut että niin rakkaaksi voit käydä minulle. Vuodatan kyyneliä sinua kaivatessa oi Huugo miten rakkaaksi oletkaan minulle käynyt.

Miten vielä tuleekaan kaksi kertaa meitä on onniteltu sinun puheittesi johdosta. Sanotaan että kolmas toden tekee. Miten saatoit eilenkin puhua niin vaikkakin vaan leikillä, mutta toiset ottavat todeksi niin kuin hänkin jonka esitit minulle eilen. Hänkin oikein onnitteli kädestä.

Saankohan minä nähdä sinua enään milloinkaan. Minun täytyy saada ja eihän kohtalo voi olla minulle niin kova. Ehkä kolmen kuukauden päästä, silloinhan palaat tänne jos ei vaan muualle sinua määrätä. Jaksan kyllä odottaa sinua sillä et usko miten suuri rakkauteni on sinuun. Jaksan odottaa sinua vaikka kuinka kauvan muistellen sinun ihania suudelmiasi ja hyväilyjäsi joita olet tuhlannut minulle. Sillä rakastathan sinäkin minua, uskon sen vaikka johan väittäisin, ettei niin ole.

Uskon sinua luotan sinuun Huugo. Eikö ole ihanaa uskoa ja luottaa sinuun. Ole uskollinen minulle, saan kaikki tietää vaikka oletkin niin kaukana minusta, sillä minun enkelini tuo viestejä sinusta. Ja myös sinun enkelisi minusta. Siis olkaamme kumpainenkin uskollisia pyhälle rakkaudelle, jonka Jumala on luonut. Rukoilen häntä varjelemaan sinua kaikista pahasta, luota sinäkin häneen niin onnemme säilyy eheänä siksi kun taas kohtaamme toisemme. Silloin saamme taas enemmän varmuutta ja onnemme tulee vielä ihanammaksi. Rakkahin rakkahin miten kaipaankaan sinua, mutta odotan ja luotan Jumalaan hän tuo sinut takaisin minulle.

Maanantai 26. X -25

Yhäti jatkuu vaan. Olen sinutkin jo hänen kanssaan. Rakastaako hän todella minua. Oi, jos niin olisi miten onnellinen olisin. Onnellinen onnellinen miten suurta on se minulle. Saada rakastaa ja olla rakastettu. Kysyin eilen jos hän lähtee reserviupseerikouluun että muka kuulin. En kylläkään keltään ole kuullut mutta luulin hänen lähtevän ja etten häntä enään nää. Vastaukseksi sain, että ei, en hentoisi jättää minua. Ajattelin mitä vielä, mutta en sanonut siihen mitään.

Miksi oli hän ensin Sagan ja Elsin kanssa? Oliko hänellä jotain asiaa tai mitä?

Tapasimme Aunen ja hänen tankkinsa. Mitä hän puhui heille että minä ja hän mukas olemme päättäneet mennä naimisiin ja että olemme kihloissa. Mitähän Aune ja hän toinen ajatteli. Koko ajan kun seisoimme meidän portilla hän vaan suuteli ja hyväili minua. Tahtoisin saada selvän miksi hän niin tekee, jos hän ei rakastaisi minua niin silloin olisi kaikki selvät meidän välillämme. Hyvää yötä sanoessaan hän kysyi milloinka taas tapaamme? Niin milloinka.

Sunnuntai 11.10.25

Olin eilen tanssiaisissa. En nähnyt häntä siellä. Minulla oli erityisen hauskaa. Tulin tuntemaan erään von Konowin. Hän on nykyään sotaväessä täällä. Tanssin hänen kanssaan melki jokaisen tanssin. Aina hän tuli ensimmäisenä hakemaan minua. Jos joku ennätti ennnemmin niin hän katsoi niin pitkään.

Maanantai 28. IX. 25

Olen ollut nykyään yhden ja toisen kanssa. Mutta ei minua kukaan heistä ole mielyttänyt. Tänä kolmatta viikkoa sitten nähin erään tankin Raatihuoneella arpajaisissa, hän katseli minua ja minäkin vuorostani häneen. Sittemmin nähin hänet neiti Kämärin kanssa. Kun hän meni ohitseni niin hän taas katsoi minua ja hymyili. En sen enempää kiinnittänyt häneen huomiotani. Mutta taas eräänä sunnuntaina hän tuli minua vastan ja katsoi taas hyvin pitkään ja siitä asti hän rupesi mielyttämään minua. Tahdoin hyvin mielelläni tulla hänet tuntemaan. Nyt on siis toivoni toteutunut.

Eilen olin hänen kanssaan ulkona. Kävelimme puistoon saakka. Där sutto vi nästan två timmar på en paviljong. Då berätta här var han hade förrut sett mej och att engång då jag hade gått med andra flickor till strandtorge så hade han och några andra tanks fari förbi oss med bil, då hade han frågat av andra om någon av dem känner mej. Ensio Aunio hade sedan sagt mitt namn till honom. Är han kär i mej? Så ser det ut åtminstone.

Mere gånger fast jag inte tillät det men han är så stark kunde inte motstå honom. Når vi kom hemåt så sa han att vi ska ännu gå dit opp på vita paviljongen. Men jag neka så lyfte han mej i sin famn och bar dit opp. Jag ville bort men han släppte inte utan kysste och kysste tusen gånger och drog mej sin famn. Härligt vart det i går. Engång var jag tidigt hämma klockan var inte ens 10.

1 p. syyskuuta 1925

Olin sunnuntaina Uimaseuran tanssiaisissa. Minulla oli hauskaa siellä vaikken ollutkaan kauvaa. Nähin erään hyvin söötin pojan. Hän oli tykistöstä. Katsoin kerran häneen ja huomasin miten hän katseli minua. Katsoin useimman kerran ja huomasin hänen silmäilevän minua. Sanoin Sylvillekkin ja hän sanoi kyllä huomanneensa.

Vihdoin hän tuli tyköni ja pyysi minua tanssii, en lähtenyt sillä en jättänyt Sylviä yksin. Men Sylvi sade: "Gå nu bara." Jag svarade bara nej. När han hörde oss tala svenska så började han även tala svenska. Men efter en stund så fingo vi biljetter av två andra flickor och vi gick då vi. Följande dans var vals och han kom genast efter mig. Han var så söt pojke, vackra ögon har han och annars så pojkaktig. Just sådan som jag tycker om.

Samana päivänä

Olin Sylvin tykönä äsken. Nähin sunnuntaisen tanssikavaljeerini. Hän oli vahdissa portilla. Katsoin ensin sinne ja huomasin hänet siinä, aijoin tulla ohitse katsomatta sinne. En tiedä miten silmäni sattuivat sinne ja minun täytyi tervehtiä häntä. Miten ihastuttavasti hän teki kunniaa ja miten herttaisesti hänen suunsa meni hymyyn.

Tiistai 18. VIII -25

Vihdoinkin hän on parantunut. Odotin sunnuntaina häntä puistoon, mutta hän ei ollut saanut lomaa. Päyhönen kyllä oli mutta hänkin tuli jostain aidan ylitse ja ei uskaltanut tulla tanssiin vasta kuin lopussa sillä hän pelkäsi upseeria että he näkevät ravintolasta hänet. Eilen olin Sylvin kanssa radiota kuuntelemassa. Kyllä heillä oli hirveä työ sen kuntoon laittamisessa. Miten söötti hän on, ei silti kyllä Päyhönenkin on. Sylvi on hyvinkin pihkassa häneen Pöyhöseen ja kai hänkin Sylviin. Luulin että hän piti Libertystä mutta ei hän sen enempää ollut hänen kanssaan kuin silloin sunnuntaina saattoi kotiin. En enään nää heitä sillä he lähtevät tänään manöövereille Hattulaan ja sitten sieltä suoraan Santahaminaan. Mutta jäihän muistorikas ilta mieleen. He olivat niin herttaisen sööttejä. Kuunnellessamme radiota tuli meidänkin vähän kylmä ja totta kai keskellä yötä vielä satoi ja uskmenkin jyrähteli ei ollenkaan ihme. He toivat meille mantelit ylle kylläpä olimme hassun näköisiä varmasti ne yllämme minunkin oli ihan kantapäihin asti. Ihmettelen miten uskalsin olla niin kauvan ulkona kun kello oli ½ 11 kun

Kaipuussa

Lyö sydän, lyö,
sointusi kauneimmat
armaalle armaisimmat,
Lyö vaik on yö.

Suuteloita
sataa noita
sadoin huulillein
lemmen mesipisaroita
huulilt impyein
sataa, sataa lakkaamatta
seuraa suukko suudelma
värähtävin rinnoin kaksin
mielet kuunaan uinahtaa.

Elokuun 11. p. -25

Niin tapasin hänet eilen illalla ½ 10 aikaan. En viitsinyt mennä heti 9 jälkeen sillä ajattelin että jos hän ei olisi päässytkään heti 9 jälkeen. Mutta kyllä hän sanoi että hän oli jo ennemminkin. Kävelimme ensin kaupungin ympäri kun menimme rantapuiston läpi niin hän sanoi: että eikö käydä istumaan. Istuimme noin tunnin ajan siellä. Hän on niin söötti poika. Muun muassa kertoi hän koulu ajastaan. Hän on vapaa ehtoisesti sotaväessä nyt ja pääsee pois ensikuun 3 p.

Koko ajan hän piti kättään selkäni takana ja ibland var han så nära mej att hans huvud rörde mitt. Jag hinner inte mera skriva måst börja klä på mig ty vi ska träffas igen.

illalla

Meitin piti tavata, mutta mitä sain kuulla - hän on sairastunut - en meinannut uskoa kun Libin poika sanoi niin. Eilen olin kauan kanssaan myöhään ja tänä aamuna hän on sairas. Minä toivon hänen paranevan pian minä rukoilen Jumalaa kaikkivaltiasta että hän parantaa hänet pian. Hän joka herätti Lazaruksen kuolleista vaikka hän oli monta päivää maanut haudassaan, kyllä Hänkin parantan hänet. Jos minä saan nähdä hänet pian, niin minusta on tuleminen kiltti oikein kunnon tyttö sen voin vannoa - ei en vannoa voi - sillä on raamatussa, että ei sinun pidä vannoman mitään. Siis en vanno vaan sanon että minusta on tuleva kiltti tyttö.

Helmikuun 23. p. -25

Tänään on meillä lupaa. Vaikka huomenna onkin vasta laskiainen.

Eilen oli hauska päivä. Olin reisussa melki koko poäivän. Lähdin Essun kanssa päivällä kaupungille. Tulin kotiin vähän yli yksi kun Aune tuli minua hakemaan ulos. Lähdimme kaupungille ja 2 aika menivät soltut kirkkoon nähin hänetkin. Odotimme niin kauvan kun ne tulivat pois. Ja juuri kun menimme raatihuoneen katua alas niin hän tuli meitin tykömme hän pyysi meittiä kahvilaan. Emme menneet. Kävelimme kello 5 asti ulkona. Sitten nähimme Hellemaan menevän sotilaskotiin ja menimme sinne. Pelasimme siellä ja kello vähän yli kuusi lähdimme pois. He pyysivät meitä eläviin kuviin. Lähdimme sinne, ½ 9 pääsimme pois. Heidän piti olla 9 kasarmilla. He pyysivät meitä tulla vähän matkaa saattamaan kun he eivät ehtineet tulla meitä. Saatoimme heidät myllymäkeen asti niitten punasten tiilirakennusten tykö josta erosimme ja sanoimme hyvästi. Voi olla, että näämme heidät jo huomenna jos he saavat lomaa. Muuten emme kuin ensilauantaina.

Samana iltana
En tiedä mikä minua vaivaa. Minun on niin mukava ollut koko päivän. En ole edes läksyjen lukemisesta tullut mitään. Hänessäkö ajatukseni on. Niin kai. Olen ajatellut häntä koko päivän. Sydämmeni ihan pampailee. Enhän vaan ole rakastunut häneen. Ei, en saa, en voi olla. Ihastunut sitten. Ehkä! Sillä usein ihastun, niin Aune ainakin sanoo.

Ei jos olen ihastunut niin en koskaan ennen ainakaan ole tuntenut itseäni näin, en tiedä mitä sanaa käyttäisin. Onnellinenko, ei sitä sanaa en voi käyttää. Tunnen jotain niin outoa itsestäni, ihan kuin sydämmeni halkeaisi. Enhän vaan ole rakastunut. Ei en saa olla. Miksi! En itsekään tiedä. Ei, minun pitää heittää ajatukseni pois hänestä en saa ajatella häntä. Miksi? On sekin kysymys jonka itseltäni kysyn. Ei, minä en tapaa häntä enään niin ehkä saan ajatukseni pois hänestä. Pois, pois millä riuhdon ne pois? Tämä on ihan kauheata. Minä vapisin ihan kuin jotain tapahtuisi. Sydämmeni lyö kuin se riistettäisi minulta. Rintani ehkuu. Ja koko ruummiisani on niin omituinen tunne. Voi Miriam-parka ethän vaan ole rakastunut. Et saa sen kiellän. Hän katsoi minua niin omituisesti eilen monta kertaa ja se katsee seuraa minua nytkin. Ei, mitä on tapahtunut. En saa ajatuksistani häntä pois. Älä rakastu Miriam. Et saa, et voi. Muuten käy niinkuin kerran jolloin olin niin sanottu rakastunut en minä vaan joku toinen minuun. Tai ehkä minäkin. Unohda hänet. Unohda Miriam älä kohtaa häntä enään. Jätä hänet jos voit. Niin kaikki on hyvin.

Tunnen miten sydämmeni lyö
Kuin joku sen ovelle kolkuttaisi
sisään päästäkseen.
Ei minulla ei sitä
kukaan saa
Vaikä riistään rupeaisi.

Helmikuun 9. p. -25

Tulin juuri koulusta. Pupun kirje odotti minua kotona. Kylläpä hän on kiltti kun vastasi näin pian.

Eilen olin viideltä elävissä kuvissa Essun ja Sepon kanssa. Nähin hänetkin siellä. Hän tuli vähän jälkeen meitä. Tulin suoraan kotiin ja Aune tuli melki samassa hakemaan minua. Mentiin reskalle ja hän oli siellä. Hellemaa ei ollut hänen kanssaan. Hän tuli meitin kanssa. Käveltiin niin kuin ennenkin ympäri kaupunkia. Saatettiin Aune kotiin ja sitten lähdimme meille päin. Saa nähdä jos hän ennätti 10 kasarmille. Sillä ei hänellä ollut kuin 15 minuuttia aikaa mennä poltinaholle. Hyvästi sanoessaan hän sanoi Voi kuin ei tarvitsisi vielä lähteä. En nää häntä ennenkuin ensi lauantaina.

Sunnuntai helmikuun 1. p. -25 kello 10

Tulin juuri ulkoa. Nähin hänet ulkona erään toisen kanssa. He tulivat meidän kanssa. Kävelimme kaupungin ympäri. Kansakoulun kulmassa erosimme. Hän lähti minua saattamaan. Hellemaa Aunea. Puhelimme vähän aikaa vielä meidän rappusilla. Hänen täytyi ennättää kello 10 kasarmille. Sanoin hyvästi monta kertaa ja hän vain puhui. Vihdoin hän lähti ja hyvästi sanoessaan hän suuteli minua kädelle. Saa nähdä jos hän ennätti 15 minuutissa Poltinaholle. Pidän hänestä sillä hän on hauska poika. Nyt täytyy lopettaa. Jarl on meillä taas ja pyytävät minua pelaamaan.

Tammikuun 29. p. -25

Olin Aunen kanssa ulkona eilen. Tulin tuntemaan erään soltun. Hän on H:sta kotoisin ja myös käynyt koulunsa siellä. Hän on hyvin hauska poika. Hän pääsee sotaväestä syyskuussa ja pääsee jatkamaan lukujaan. Saatoimme Aunen kotiin ja sitten hän saattoi minut.