Olen istunut tässä Tunnin verran ajatellen viime vuoden tapahtumia. Miten paljon minulla oli viime vuonna ja miten onnellinen olin. Ensiksi kun Aulis miten rakastinkaan häntä, miten kärsin kun en vaan saanut nähdä häntä usein. Olessani poissa täältä koitin unhoittaa hänet - en voinut - en kyennyt siihen. Vihdoin hän sentään ei ollut aina mielessäni, mutta kaupunkiin palattuani se taas heräsi ja tapaamisemme, se jumaloitu ilta. Mutta sitten hän matkusti pois. Tulin tuntemaan heti Huugon ja hänestä tuli uusi rakastettuni. Ja ollessani ensimmäistä iltaa hänen kanssaan tunsin kuin joku olisi kuiskannut korvaani "hän on kohtalosi". Mistä johtui se tunne? Nyt on hän Haminassa ollut jo kolme kuukautta en vielä ole häntä unhoittanut rakastan häntä kaipaan häntä. Hyvää yötä sinä minun lempeni ja rakkauteni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti