Mikä ihme pani minut menemään eilen raatihuoneelle. Hän oli siellä. Miksi hän katsoi niin ihmeellisesti minuun? Koko ajan kun istuimme niin hänen silmässä olivat minussa. Hän lähti saattamaan minua kotiin jota kaikista vähemmin toivoin. Sillä kun en ollut tavannut häntä pitkään aikaan niin toivoin että kaikki olisi unohtunut. Mutta ei, niin ei ollut käypä. Minun piti kohdata hänet vielä.
Kohdata niin! Miksi hän suuteli nytkin minua? Miksi hän katsoi niin omituisesti minuun? Miksi puristi hän minua rintaansa vasten? Miksi otti hän käteni ja kiersi kaulansa ympäri? Miksi panoi hän poskensa poskeani vasten? Miksi hänen suutelonsa poltti niin omituisesti huuliani? Miksi hänen kätensä silittelivät minua niin hellästi? Miksi suuteli hän minua kaulaan ja miksi puristi hän kättäni? Kuka voi vastata näihin kysymyksiin? Hän. Voisiko hän itse vastata jos kysyisin? Pitääkö hän minusta? Ei senlaista onnea ei minulle ole suotu. Minulle syntiselle ja tyhjälle ihmiselle. En ymmärrä, kun olin ensimmäisen kerran hänen kanssaan niin tuntui kun joku olisi sanonut sydämmessäni "Hän on kohtalosi". Kohtaloni en ymmärrä! Kaikki menee niinkuin menee, mitä voi ihminen korkeimmalle voimalle. Ihminen joka on niin heikko. Korkeimpi voima se johtaa meitä ihmisiä. Hän johtakoon minuakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti