Elokuun 22. p. -24

Oltiin eilen kaupungin puistossa soitolla. Meillä oli hyvin hauskaa muuten. Nähimme saman pojan taasen kanootilla kuin aina uimassakin. Pyysimme päästä kanootilla. Hän sanoi että me emme osaa jos emme ole ennen mennyt.

Sanoimme vaan et päästittehän ne toisetkin tytöt Ailin ja Lailan. Ja hän pyysi meitä tulla yks kerrallaan, että kyllä tähän mahtuu kaksikin. Me vaan sanoimme että se painuu pohjaan jos siihen kaksi istuu. Mutta hän vaan sanoi että tässä on ollut monta kertaa kaksi ihmistä ja voi ettekä te uskalla tulla. Kyllähän me uskalsimme mutta kun olisi täytynyt istua hänen syliinsä niin emme menneet. Vihdoin kauan puhuttuamme sanoimme hyvästi ja että joku toinen kerta tullaan. Hän nimensä on Uuno Järvinen.

Elokuun 20. p. -24

Eilen oli koko hauska päivä. Kun olimme uimassa niin tulimme tuntemaan Osmo Berlin. Proomut olivat vielä uimalaitoksella, niin hyppelimme niistä järveen. Mäkipää oli myös uimassa erään pojan kanssa, hän joka on niin veikeä esitti meidät toverilleen. Illalla olimme soitolla ja he tulivat seuraamme. Yhtä äkkiä rupesi satamaan ja me lähdimme hyvimajaan katoksen alle. Vihdoin sade lakkasi ja me lähdimme kotiin. He tulivat saattamaan.

Osmo Berlin hän on muuten koko mukava ja ei hän ole mikään kaunis mutta eihän sitä tarvitse olla, kun vaan on muuten mukava. Hän on hyvin hauskan näköinen.

Elokuun 4. p. -24

Olin Aunen kanssa Ellin luona. Tulimme eilen 9. junalla kotiin. Meillä oli hyvin hauskaa siellä. Tulimme tuntemaan siellä Antti ja Pentti Uotilan. Hyvin hauskoja poikia.

Ellin veljet Väinö ja Nestori toivat meidät dressiinalla asemalle.

Hei taas tällä kerralla.

Heinäkuun 23. p. -24


Ei mitään erityistä ole nykyään. Olin muutaman päivän maalla ja tulin tänään kotiin. On ollut niin kuumia ilmoja jo kolmatta viikkoa. Hauskaahan se on.

Heinäkuun 7. p. -24

Nyt on maakuntajuhlat ohi. Ihmiset ovat lähteneet jo vähitellen pois. Kyllä täällä on ollut hyörinää ja pyörinää pari päivää ihan kuin isommassakin kaupungissa.

Eilen oli meillä vieras T:reelta isäni serkku. Hänellä oli asiaa meille, sillä isän isän veli, oli kuollut ameriikassa jo vuosia sitten ja hän oli vanhapoika, hän oli myös hirveän rikas mies ja siitä tuli isän serkku tänne puhumaan. En ole ollenkaan tiennyt että minulla on pikkuserkkuja Ameriikassa.

En ole ennen nähnyt isän serkkuakaan. Nyt lopetan sillä minun täytyy kirjoittaa yksi kirje.

Kesäkuun 21. p. -24

Eilen oli hauskaa. Jarl tuli tänne toissapäivänä. Eilen olimme automobiili matkalla pitki Karlberg. Elina Essu Jarl ja minä. Kävimme tornilla ja Karhuluolalla. Laskin rappuset karhuu luolan niin sain 322 rappusta. Jarl laski tornin rappuset ja sai 209.

Kesäkuun 3. p. -24

Tulin juuri ulkoa. Olimme Aune Aili ja minä kaupungilla. Nähimme vieraita koululaisia täällä. Kaksi poikaa tuli meittiä vastaan monta kertaa ja he puhuivat ruotsia me rupesimme myös puhumaan.

Olimme vähän aikaa kirkkopuistossa ja taas he menivät meidän ohitse. Aune lähti Annun kanssa katsomaan minne he menivät, minä ja Aili jäimme istumaan, mutta emme istuneet kauvaan vaan lähdimme Rytkösen ikkunoita katsomaan. He olivat Raatihuoneen edessä ja näkivät meidät, tulivat myös katselemaan ja vähän väliä katselivat meitä. Aune ja Annu tulivat myös meitin tykö. Menimme Katinpuiston tykö siellä he rupesivat puhumaan meille ja saattoivat kotiin. He kysyivät meidän osoitteemme ja lupasivat kirjoittaa.