Perjantai 22. V. 26.

Nähin sinut armas mutta mikä minun tuli, en ollut huomaavinani sinua. Tunsin että katsoit minua kovin pitkään ja se katse oli vähällä murtaa minut. Oi armaani, en tiedä miten saatoin olla niin tyly etten tervehtinyt sinua, se oli mustasukkaisuutta joka repii ja kalvaa minua. Miten kauheaa se onkaan. En voi sille mitään että rakastan sinua, ehkä olisin onnellisempi jos en milloinkaan oli tullut sinua tuntemaan ja miksi lainkaan olet niin intohimoisesti suudellut minua. Välillä minulla on paljon parempi olla siiloin ajattelen, että sinä olet minun ainoastaan minulle kuulut, muistan aina "että olet kohtaloni". Niin miksikä muuten kaikki olisi näin kehittynyt. Miksi antoi Jumala tulla lainkaan minua sinut tuntemaan tai olisihan se voinut loppua ensi kerralla heti tutuksi tultuamme tai edes heti kun hän lähti Haminaan mutta ei meillä piti olla tietoja toisistamme kirjeiden kautta ja yhäti jatkua. Miksi pitää minun niin tuntea kaikillaisia kiusaavia tunteita. Olethan vapaa niinkuin minäkin, miksi et saisi sinä mennä muiden kanssa niinkuin minäkin olen ollut ja mennyt. Saahan silti rakastaa toista vaikka vaan seuran vuoksi on toisen kanssa. Häpeän itseäni että annoin eilen mustasukkaisuuden saata vallan ylitseni, mutta en voinut sille mitään rakastan sinua niin paljon - niin paljon armaani. Kärsi vaikka miten sinun takiasi kun vaan sinä olet onnellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti