Torstaina heinäkuun 30. p. -25

Miten olenkaan viihtynyt täällä. Alussa luulin että en viihtyisi enenmpää kun noin viikon, mutta vieläpä olen täällä. En muistele enään häntäkään yhtään. Olen niin iloinen siitä, mutta kun ei vaan tunteeni heräisi kun palajan kaupungiin. Pian hän pääsee pois niin sitten en nää enkä tapaa häntä milloinkaan. Ajatella en milloinkaan. Mitä minä rupeisin harrastamaan? Tahdoisin jotain hyödyllistä. Mutta mitä? Minulla ompi elämä vasta alussa, vielä vuoden täytyy minun käydä koulua ja sitten, sitten alkaa elämäni vasta todessa.

Usein unelmoin että olisin rikas. Meillä olisi kartano jossain maalla niin silloin minulla olisi elämän työ. Kaikkien köyhien tykönä kävisin, vieden ruokaa heille ja autaisin heitä minkä voisin. Niin sitä olen usein toivonut, mutta mitä sille voi kun on köyhä.

Eilen olin ratsastamassa taas pitkästä aikaa. Oi miten tahtoisin mielelläni osata oikein hyvin ratsastaa. Ehkä joskus saankin oppia oikein taidokkaasti ratsastamaan. Sillä minä pidän niin paljon hevosista ja tahdon että saankin. Koirat ovat myös minun eläimiä ja tahtoisiin myös saada oikein viisaan ja yskollisen koiran.

Ei, kai minä toivon vaikka mitä.

Olen lukenut kolme romaania täällä olelssani ja paksuja sittenkin. Niistä oppii niin paljon sekä pahaa että hyvää mutta enempi luulen hyvää - sillä minä ainakin opin niin paljon hyvää niistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti